Kaksi kesäistä projektia

Kesän aikana tein kaksi tosi mielenkiintoista projektia. Toinen oli jo äsken mainitsemani journalistishenkinen kuvailu Rengasliike Paussun mahdottoman tunnelmallisessa miljöössä. Toinen oli henkilökuvaus pienessä kuumailmapallossa melkein kilometrin korkeudessa.

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, halusin tehdä kuvajournalismitehtävän uudelleen, koska olin niin kamalan kateellinen opiskelukavereiden hienommista kuvasarjoista. Ei vainen. Lähinnä syynä oli uteliaisuus, että millaista kuvaa tulee tehtyä aivan toisenlaisessa miljöössä.

Olin asioinut aikasemmin Oy K. Paussu Ltd.:ssä ja olin vaikuttunut ensinnäkin ehkä maailman sydämellisimmistä palvelusta, mutta myös liiketilojen persoonallisuudesta. Oikeasti, tälläisiä paikkoja voisi kuvitella olevan vain Raid-kirjoissa.

Soitin itse Kari Paussulle ja kysyin, että kävisikö, että kuvailisin heillä päivän. Hän oli innostunut ajatuksesta ja kertoi, että en ole ainoa paikalla käynyt kuvaaja. Paikasta on tehty aiemmin lehtijuttuja ja tekeillä on myös filmidokumentti. En ole siis ainoa tämän liikkeen viehätysvoimasta vakuuttunut.

Halusin lähteä myös tälle reissulle huomaamattomalla kalustolla, mutta tahdoin myös vähän kikkailla syväterävyyden kanssa. Niinpä keksin lainata kaverilta oman pokkarini isoveljen, eli Fuji X100:n. Se osoittautui mukavaksi tuttavuudeksi ja johti myöhemmin koko kaluston vaihtoon eri tyyppiseksi.

Mutta asiaan, kuvat löytyvät alla olevan kuvalinkin takaa. Yhtäkään kuvista ei ole järjestetty tai poseerattu. Ne on kuvattu seurailemalla liikkeessä työskentelevien ihmisten toimintaa pitkin päivää.

Kuvia on käsitelty pääasiassa laskemalla vähän saturaatiota ja lisäämällä vinjetointia. Ei sen takia, että kuvat näyttäisivät jotenkin vanhalta, vaan että minusta tähän sarjaan sopi hillitty värimaailma.

Toinen mielenkiintoinen kuvauskeikka oli kunnallisvaaliehdokas Elli Ravantin kanssa. Hän on entinen työkaverini ja hän ehdotti, että tahdoinko päästä kuvaamaan hänen isänsä kuumailmapalloon henkilökuvia ja samalla tietty maisemia. Ai että tahdonko?

Keikka oli ylivoimaisesti haastavin, mutta myös samalla nautinnollisin kaikista tähän mennessä tekemistäni kuvauksista.

Otin kalustoksi pokkarini, koska tiesin, että joudun pitelemään kameraa yhden käden varassa kurkottelemalla ahtaassa korissa. Samalla pokkarin pieni kenno mahdollisti suuren syväterävyyden. Ennen kuin joku ehtii tarttua aiheeseen, niin pieni kenno aiheuttaa sen, että samaan katselukulmaan tarvitaan paljon pienempi polttoväli. Pienempi polttoväli taas antaa syväterävyyttä. Äh, lukekaa http://sulanto.blogspot.fi/p/syvateravyys.html.

Suunnitelma oli suurin piirtein tämä. Valottaisin taustan inasen verran tummaksi ja valaisisin Ellin käsisalamalla missä on pieni beauty dish. Tällä tavoin taustaan tulisi kauniit sävyt ja Elli pomppaisi kuvasta tehokkaasti pääkohteeksi. Kuvaisin kädet levällään tai ainakin toinen käsi kurotettuna, jotta saisin salaman riittävän kauaksi kamerasta.

Itse lento on oma tarinansa, mutta kyllä siitäkin on pakko vähän kertoa. Vähänkö oli jännää ensin ajella pitkin Jyväskylää ja katsella sopiva lähtöpaikka tuulen mukaan. Sitten kasailla ja täyttää kori ja pallo ns. ihmisten ilmoilla.

Itse lentäminen ei jännittänyt kamalasti missään vaiheessa. Ehkä pahin hetki oli siinä, kun tajusi, että kuusien latvat ovat jalkojen korkeudella. Pallo nimittäin lähti ilmaan hyvin pehmeästi, eikä sitä oikein edes tajunnut, että noustiin ilmaan.

Toinen hirvitys oli korin koko. Tai ei siinä sinänsä mitään, mutta jotta sain salaman sopivalle etäisyydelle, huomasin, että kurotin sen kanssa useasti korin reunan ulkopuolelle. Siinä oli myös kiinni tosiaan metallinen beauty dish, enkä ollut varma ollenkaan, että miten sen kiinnitys pitää.

Myös kuvaussuunnan valinta oli haaste, koska koriin mahtui juuri ja juuri 3 ihmistä ja pullot. Tämä tarkoitti sitä, että jos taustaa piti vaihtaa, niin se tehtiin todella korkealla ja ahtaasti paikkoja vaihtamalla. Ei siitä tippumaan olisi voinut mitenkään päästä, mutta ensikertalaiselle oli silti jännää.

Sinänsä kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja laskeuduimme näyttävästi Keljon Citymarketin parkkipaikalle, jossa meidät otti vastaan liuta lapsia kamerakännyköiden kanssa. Oli mukava tuottaa iloa sivullisillekkin. Tässä pari valmista kuvaa reissulta.

Yksi harmitus reissulta jäi mieleen. Kun on riittävästi muuta huolehdittavaa, niin tein aika monessa kuvassa fataalin virheen sommittelussa. Nimittäin tuo tukitanko joka näkyy toisessa kuvassa, lävistää monessa hylätyssä otoksessa ilkeästi kuvattavan pään. Aika harva tajusi, että mikä kuvissa oli vikana, mutta itseäni se häiritsi pahasti. Ei pitäisi unohtaa perusasioita, vaikka muuten kuvattaisiinkin hankalammin tai eksoottisemmassa miljöössä.

Koetan keskittyä jatkossa lähinnä opiskeluaiheisiin juttuihin, toivottavasti nyt kestitte tämän. 🙂