E & J – Häät Wanhalla Woimalalla

Tässä olisi pieni näytegalleria viime lauantain hääkuvauksesta.

Kyseessä oli tämän hääsesongin avaus ja se onnistui juuri siten kuin toivoinkin. Parin kanssa synkkasi tosi hyvin ja kuvauksen aikana vallitsi lämmin keskinäinen luottamus. Offseasonilla opitut temput toimivat käytännössä juuri siten kuin olinkin kaavaillut ja se näkyy myös kuvista. Lisäksi pystyin kasvattamaan onnistuneiden ja siten toimitettavien kuvien määrää.

Tämä oli ensimmäinen keikkani Jyväskylän Wanhassa woimalassa ja toivon, että se ei jää viimeiseksi. Juhlatilassa oli ainakin pilvisellä kelillä aivan mahtava valo.

Kyseisenä päivänä oli muuten ravintolapäivä ja kävinkin keikan jälkeen syömässä Kirkkopuistossa erinomaisen hampparin. Valitettavasti siitä ei tullut otettua kuvaa, kun katosi niin vikkelään lautaselta. 🙂